17/11/2025
Food for thought
Suomessa ylläpidetään sitkeästi mielikuvaa, että yrittäjillä menee hyvin. Verotietojen julkistamispäivänä otsikoihin nostetaan muutama suurituloinen omistaja ja pörssijohtajaja - tämän perusteella koko yrittäjäkenttä leimataan yhteiskunnan hyväosaisiksi. Todellisuus ei voisi olla kauempana tästä.
Palkansaajien mediaanipalkka on 3 289 euroa kuukaudessa ja keskimääräinen palkansaaja tienaa noin 36 250 euroa vuodessa. Tämä on suomalaisen työn todellinen keskitaso. Samaan aikaan Eläketurvakeskuksen mukaan yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo on vain noin 25 000 euroa vuodessa ja mediaani tätäkin pienempi. Pienyrittäjä elää siis merkittävästi palkansaajaa pienemmillä tuloilla, m***a kantaa moninkertaisen riskit ja vastuut sekä velvoitteet, joita palkansaaja ei koskaan kohtaa.
Suurin ongelma suomalaisessa yrittäjyyttä koskevassa keskustelussa on se, että valtaosa ihmisistä ei ymmärrä lainkaan, mitä yrittäjyys todellisuudessa on - eikä sitä maailmaa, jossa tavallinen pienyrittäjä elää. Yrittäjyyttä katsotaan palkansaajan näkökulmasta, turvallisten rakenteiden ja yhteyskunnan turvaverkkojen läpi, vaikka yrittäjä rakentaa usein kaiken tyhjästä, omalla riskillään ja jatkuvassa epävarmuudessa.
Yritys ei ole yrittäjälle työpaikka, vaan identiteetti, elämäntyö ja usein kaiken vaativa panostus, johon hän sijoittaa aikansa, terveytensä, säästönsä ja koko elämänsä. Siksi monet yrittäjät jättävät oman palkkansa nostamatta kuukausi toisensa jälkeen ja käyttävät jokaisen irtoavan euron yrityksen kehittämiseen - usein ilman, että heille itselleen kertyy minkäänlaista henkilökohtaista varallisuutta. Suomessa yrityksen todellinen kasvu on harvinaista, koska raskas verotus, korkeat sivukulut ja tiukentuva sääntely estävät suurimmalta osalta yrityksistä mahdollisuuden kasvaa aidosti kannattavasti.
Samaan aikaan järjestelmä ei anna yrittäjälle mahdollisuutta rakentaa taloudellista puskuria, kun verot, kulut ja velvoitteet vievät lähes kaiken - näin mitään turvaverkkoa ei synny. Monet yrittäjät huomaavat lopulta vaikeuksien edessä karun totuuden - vuosien tai vuosikymmenten elämäntyöstä ei ole jäänyt mitään käteen. Ei säästöjä, ei varallisuutta, ei mitään pesämunaa - usein vain henkilökohtaista velkaa konkurssin myötä. Ja koska yrittäjä kantaa kaiken riskin yksin, niin hyvinkin pieni heilahdus - yksi huono kuukausi, yllättävä lasku, huono rekrytointi, markkinan nopea notkahdus tai sairastuminen - voi viedä kaiken.
Tämä on suomalaisen yrittäjyyden suurin tragedia: se vaatii äärimmäistä sitoutumista, m***a tarjoaa hyvin harvoille mahdollisuuden turvattuun tulevaisuuteen. Järjestelmä hyötyy kyllä yrittäjien työstä ja monin tavoin elää siitä, m***a ei suojele heitä silloin, kun he tukea tarvitsisivat - hädän hetkellä yrittäjä huomaa olevansa aivan yksin, eikä kukaan heidän panostuksistaan hyötynyt olekaan tuolloin jakamassa taakkaa.
Tämä näkyy nyt koko suomalaisessa yrityskentässä. Mikro- ja Yksinyrittäjien mukaan kymmenet tuhannet pienet yritykset ovat joutuneet lopettamaan lyhyessä ajassa - pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana lopettamisia on ollut enemmän kuin normaalina vuotena yhteensä. Konkurssit ovat korkeimmalla tasolla sitten finanssikriisin. Kyse ei ole markkinatalouden normaalista uusiutumisesta, vaan pitkittyneen laskusuhdanteen ja kiristyneiden ehtojen aiheuttamasta tilanteessa, jossa monelta yritykseltä rahat yksinkertaisesti loppuvat ennen kuin talouden elpyminen ehtii alkaa.
Samanaikaisesti yritysrekisteriin merkitään kuitenkin ennätysmäärä uusia yrityksiä, eli ensi silmäyksellä tilanne näyttää jopa positiiviselta. Todellisuus tämänkin takana on kuitenkin karu ja täysin toisenlainen.
Uusien yritysten “kasvu” syntyy lähes yksinomaan siitä, että maahanmuuttajataustaiset ruokalähetit rekisteröityvät Y-tunnuksellisiksi yrittäjiksi. He eivät perusta yrityksiä liiketoimintaa rakentaakseen, vaan siksi, että heidän oleskelulupa- ja työskentelyehtonsa kiristyvät. KHO:n Wolt-päätös, alustayritysten tulevat vaatimukset ja oleskelulupien tulorajat pakottavat heidät muodollisiksi yrittäjiksi, vaikka he ovat käytännössä palkansaajaan verrattavia itsensätyöllistäjiä vailla todellisia mahdollisuuksia kasvuun. Tämä näkyy tilastoissa yrittäjyyden kasvuna, vaikka kyse ei ole aidosta liiketoiminnan aloittamisesta vaan pakon sanelemasta statuksen muutoksesta.
Kun nämä kaksi trendiä asetetaan rinnakkain - ennätykselliset konkurssit ja lopettamiset sekä ruokalähettien pakotettu siirtyminen Y-tunnukselle - käy ilmi, kuinka pahasti vääristynyt yrittäjyyskeskustelu Suomessa on. Suomi ei todellisuudessa näe yrittäjyyden kasvua, vaan saman aikaisesti tapahtuvan kotimaisten pienyritysten romahduksen ja tilastollisen sumutuksen, jonka takana työmarkkinoiden rakenteellinen murros jää huomaamatta.
Kaiken tämän keskellä yrittäjien asema on heikentynyt entisestään samaan aikaan, kun heidän tulonsa ovat jääneet palkansaajia selvästi matalammiksi. Silti julkisessa keskustelussa suomalaiset näkevät yrittäjät edelleen hyväosaisina riistäjinä ja he ovat kateuden kohteena - mystisine vähennyksineen ja osinkoineen - koska verotietojen kärjessä näkyy muutama poikkeustapaus ja tätä mielikuvaa media tietoiseti ruokkii klikkiuutisillaan. Tämä harha mahdollistaa yhä edelleen sen, ettei pienyrittäjien ahdinkoa oteta vakavasti. Media ja vasemmisto ruokkii tahallisesti kateutta, joka oikeuttaa yrittäjien sivuuttamisensa päätöksenteossa - kuten esimerkiksi meillä Lahdessa olemme taas nähneet. Tämä ylläpitää Suomessa rakenteita, jotka rom***avat yrittäjyyden kannattavuuden.
Jos päätöksenteko sekä yhteiskunnan asenteet pohjautuvat tilastoharhoihin perustuviin mielikuviin yrittäjyydestä ja palkansaajan näkökulmasta syntyvään käsitykseen, että yrityksillä menee keskimäärin hyvin, Suomi sokeutuu todellisille riskeille. Pienyrittäjien kriisi ei ole marginaalia koskeva yksityiskohta, vaan seurasta koko kansantalouden epäterveestä perustasta. Liian moni katsoo yrittäjyyttä pelkkien verolistojen ja valikoitujen tilastolukujen kautta- eikä ymmärrä, mistä yrittäjän tulot syntyvät, miten pieni liikevaihto muuttuu vielä pienemmäksi tuloksi tai kuinka olematon taloudellinen turva suurimmalla osalla yrittäjistä on. Kun päätöksiä tehdään näiden virheellisten mielikuvien varassa, lopputuloksena ajetaan loputkin elinkelpoisetkin yritykset nurkkaan.
Pienyrittäjät muodostavat suuren osan Suomen veropohjasta, työllisyydestä ja palveluverkosta. Jos he kaatuvat, kaatuu samalla paikallinen elinvoima ja ne rakenteet, joihin koko talous tukeutuu. Vääriin mielikuviin perustuvat käsitykset pienyrittäjien todellisuudesta, jotka ohjaavat päätöksentekoa sekä monien suomalaisten ajatuksia, eivät perustu pienyrittäjien todelliseen tilanteeseen - valitettavasti tämän seuraukset nähdään vasta sitten, kun vahinko on jo tapahtunut, koska Suomi ei ole ollut halukas kuuntelemaan yrittäjiään.
