Vihreät niityt 2011

  • Home
  • Vihreät niityt 2011

Vihreät niityt 2011 VIHREÄT NIITYT 2011 KOTIMAISEN ISKELMÄMUSIIKIN KÄRKITAPAHTUMA HEINÄKUUSSA Riki Sorsa nousee estradille

pitkän poissaolon jälkeen. www.niityt.fi

Suomalaisten kesätapahtumien etujoukkoon vuodesta 1999 alkaen kuulunut Vihreät Niityt –iskelmämusiikin suurtapahtuma toteutetaan tänä vuonna kahdella paikkakunnalla, ensin Ikaalisissa keskiviikosta perjantaihin 13. – 16.7. kaupungin keskustassa järven rannalla ja sen jälkeen Kajaanissa Kaukametsän kauniissa maisemassa torstaista lauantaihin 28. – 30.7.2011. Tapahtuman esiintyjäkaarti on mielenkii

ntoinen yhdistelmä eri vaiheissaan olevaa tähteyttä. Toivo Kärki –laulukilpailu nostaa esille uusia ja Ikaalisissa Eila Pienimäki

pitää juhlakonserttiaan ”luona vanhan veräjän”, kuten hänen tunnetuimmassa hitissään aikoinaan laulettiin. Esiintyjävalinnat tapahtumaan perustuvat muihinkin arvoihin kuin päivän lista sijoitukseen radioasemilla.

”Suomalaisen populaarimusiikin perinteen vaaliminen ja kehittäminen ovat tärkeitä asioita, ei tiukkapipoisesti tai museona, vaan eteenpäin katsoen”, toteavat järjestäjät, joiden mukana on myös tapahtuman ”isä”, Reijo Glad. Pitkä lista huippuesiintyjiä

Tapahtuman esiintyjälistalla on mittaa: Katri Helena tekee molemmissa Vihreiden Niittyjen tapahtumissa kaksi harvoista keikoistaan. Tapahtumassa esiintyvät myös Mamba, Laura Voutilainen, Kaija Lustila, Jukka Kuoppamäki, Tarja Lunnas, Kake Randelin, Tomi Metsäketo, Arja Koriseva, Kaija Pohjola, Arja Sipola. Mielenkiintoisista yhdistelmistä voi mainita esimerkiksi Antero Mertarannan bändin ja Kari Kuuvan yhteisen esiintymisen. Juhlakonserttejaan tapahtumassa pitävät Matti Esko, Päivi Kautto-Niemi ja Eila Pienimäki. Näissä konserteissa vierailevat solisteina

mm. Bablo, Esa Eloranta, Anna Hanksi, Joel Hallikainen, Pasi Kaunisto, Juhani Markola ja joukkueellinen Toivo Kärki –laulukilpailun aiempia voittajia. Ikaalisissa illat päättää aikuiseen makuun suunnattu ”K-40” disko, jossa kotimaisuudesta voidaan vähän tinkiäkin nostalgisessa hauskanpidossa. Erilaiset karaokeversiot kuuluvat sekä Ikaalisten että Kajaanin tapahtumiin. Vihreät Niityt –tapahtumien juontajana tapahtumassa toimii mm. TVstä tuttu ja kotimaisen viihteen vaikuttaja Markku Veijalainen


Sarjafestivaalin ajatus ja edut

Tapahtumasta ollaan kehittämässä sarjamuotoista festivaalia, joka toteutettaisiin useammalla paikkakunnalla kesän aikana. ”Sopiva määrä on neljän ja kuuden välillä ja tapahtumien pitää olla riittävän etäällä toisistaan”. Tapahtumien toteutuksissa ei ole kysymys mistään kloonauksista, sillä jokainen Vihreät Niityt –tapahtuma on oma kokonaisuutensa - esiintyjinä on osin samoja artisteja. Edut syntyvät tuotannon ja hallinnon puolella, sekä mm. markkinoinnissa. ”Tänä vuonna, kun mukana on vasta kaksi tapahtumaa, ovat edut vielä rajalliset, m***a kesällä 2012 tapahtumien määrä voi olla neljä ja silloin volyymilla on jo merkitystä. Meillä on jo useita tapahtumasta kiinnostuneita paikkakuntia”, kommentoi tapahtumaa kehittävä Markku Laaksonen Melodia Oy:sta. ”



Liput myynnissä

Vihreiden Niittyjen markkinointipanostus on keskitetty juhannusviikosta eteenpäin 3 – 4 viikkoon. ”Ei ole järkevää ripotella rahaa koko keväälle, sillä ihmiset tekevät yhä myöhemmin lähtöpäätöksiä erilaisiin tapahtumiin. Keskitämme panostuksemme 2-4 viikkoon ennen tapahtumaa”. Tapahtumaan voi ostaa sekä päiväkohtaisia lippuja että täyspassin, ks.

Address


Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Vihreät niityt 2011 posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Shortcuts

  • Address
  • Alerts
  • Claim ownership or report listing
  • Want your business to be the top-listed Event Planning Service?

Share