Juhla- ja Hautauspalvelu Helmiina

Juhla- ja Hautauspalvelu Helmiina Olemme tarjonneet unohtumattomia makuja ja ystävällistä palvelua vuodesta 2015 lähtien.
(1)

10/08/2024

Tänään meillä on lohikeittopäivä Lottamajalla. Klo 12 alkaen myynnissä kermaista savulohikeittoa, jota voi ostaa myös omaan astiaan.

Muistotilaisuuden tarjoilua viime viikonlopulta Vesannolta.Kukkasidonnat Metsäruusun käsialaa.
29/07/2024

Muistotilaisuuden tarjoilua viime viikonlopulta Vesannolta.
Kukkasidonnat Metsäruusun käsialaa.

15/04/2024

Viime perjantaina päättyi tk:n pesti sairaanhoitajana.🏥
Nyt on kääritty hihat ja suunnattu ajatukset Lottamajan kesää kohti.☀️🌿
Tänään kokoonnuimme lounastreffeillä Viitasaari-seuran Teuvon ja Karin kanssa tuumailemaan käytännön asioista. Iltapäivällä haastattelin vielä yhden työntekijän ja jatkoimme siitä sujuvasti työporukan aloituspalaveriin. Työryhmä täydentyy vielä koulujen päättymisen jälkeen muutamalla kesätyöntekijällä.
Tämän kesän henkilöstöllä on paljon erilaista osaamista, mukavaa huumoria ja monenlaisia, hullujakin ideoita. Uskon, että näistä saadaan hyvä kokonaisuus. 🎈🍰☕️🍨🍩
Olen toiveikas, onnekas ja kiitollinen.😊❤🙏

Viikon ajan olen kasvattanut leivänjuurta ihan alusta pitäen. Tänään se oli leivontavalmis.Tulihan näistä vähän semmosia...
11/01/2024

Viikon ajan olen kasvattanut leivänjuurta ihan alusta pitäen. Tänään se oli leivontavalmis.
Tulihan näistä vähän semmosia möhkäleitä ja pohjan syrjästä halkesivat, kun hätiköin paiston kanssa. Maltti, kun ei ole vahvuuksiani. Se on aiemminkin muodostunut esteeksi tässä lajissa onnistumiselle😂🙃🥯. Nyt ollaan voiton puolella.

En enää ihmettele, miksi monet ovat koukussa tähän hapanjuurileivontaan. Tämä on niin mielenkiitoista ja ihmeellistä.
Nyt on hommattava kunnon terät kuviointia varten ja kohotuskorit sun muut vehkeet. Tästä se lähtöö...
P.s. maku oli hyvä ja kuori rapea rouskutella. Ranskalaiset kutsuvat kuulemma kuoresta leikatessa kuuluvaa ääntä "leivän lauluksi". Se on kauniisti sanottu.

Toinen leipä olis vapaana, jos joku haluaa sen kotiinsa. Saa hakea.😊

Pienimuotoinen juhlatilaisuus työyhteisössämme tänään. Pöydässä suklaamoussekakku aprikoositäytteellä.
20/11/2023

Pienimuotoinen juhlatilaisuus työyhteisössämme tänään. Pöydässä suklaamoussekakku aprikoositäytteellä.

Monenlaisista asioista on muotoutunut tämänkin viikon työtehtävät.Maanantaina neulesuunnittelua asiakkaalle, tiistaina t...
01/11/2023

Monenlaisista asioista on muotoutunut tämänkin viikon työtehtävät.
Maanantaina neulesuunnittelua asiakkaalle, tiistaina täytekakkua läksiäisjuhlaan ja tänään sydäntä kaikista lähimpänä olevaa hautaustoimistotyötä entisessä kotipitäjässä.❤

Tämän päivän kakkuun kysytty päivänsankarin mielipidettä ja toteutettu "ihan sama"- periaatteella. Toive kuultu ja tämmö...
13/10/2023

Tämän päivän kakkuun kysytty päivänsankarin mielipidettä ja toteutettu "ihan sama"- periaatteella. Toive kuultu ja tämmönen siitä nyt tuli. 🤣🙄

Kesän viimeisiä marjakakkuja.🍰🍓🫐
12/08/2023

Kesän viimeisiä marjakakkuja.🍰🍓🫐

Pitkästä aikaa juhlajärjestelyjä kotikonnuillamme Vesannolla. Häähumussa tänään.🥂❤🎶Ruokavadit ovatkin jo melkein tyhjiin...
05/08/2023

Pitkästä aikaa juhlajärjestelyjä kotikonnuillamme Vesannolla. Häähumussa tänään.🥂❤🎶
Ruokavadit ovatkin jo melkein tyhjiin kalutut näissä kuvissa. Tarjolla varhaisperunoita, pulled porkia, savulohi-pastasalaattia ja vihreää mansikka-halloumijuustosalaattia.🥗
Kahvin kanssa marjaisa hääkakku ja herrasväenleivät.🍰🍓🫐
Iltapalalle patonkia, salaatteja ja kahta sorttia pitsaa.
Olipas kerrassaan mukava päivä.😊

Hyvät asiakkaat!Kesäkatsaus Helmiinan toiminnasta: vapunpäivästä lähtien toimintamme on keskittynyt Viitasaarelle Portha...
09/06/2023

Hyvät asiakkaat!
Kesäkatsaus Helmiinan toiminnasta: vapunpäivästä lähtien toimintamme on keskittynyt Viitasaarelle Porthanin puiston torinrantaan perinteikkäälle lottamajalle.
Tämän lisäksi teemme pienimuotoisesti pitopalvelua kesän aikana. Yksittäisiä kakkutilauksia voi vielä kysyä, m***a suurempia juhlavarauksia emme pysty enää tälle kesälle lupaamaan.
Tervetuloa kahvittelemaan lottamajan viihtyisään pihapiiriin Keitele-järven rannalle!

Pitkästä aikaa valmistui voileipäkakku kinkku- meetwurstitäytteellä.
31/12/2022

Pitkästä aikaa valmistui voileipäkakku kinkku- meetwurstitäytteellä.

Syksyinen puolukka-kinuskikakku.
12/10/2022

Syksyinen puolukka-kinuskikakku.

Gluteenittomat ja laktoosittomat kakut huomisen juhlapöytään. ,  ,
15/07/2022

Gluteenittomat ja laktoosittomat kakut huomisen juhlapöytään.
, ,

Päivänsankarin toiveesta raikkaat sitruskakut rippijuhlaan.🍋🍊🍈 ,  ,
10/07/2022

Päivänsankarin toiveesta raikkaat sitruskakut rippijuhlaan.🍋🍊🍈
, ,

Juhannuksen perinteiset mansikkakakut valmistuivat juuri. 🍓🍰 # unohtumattomiamakujahelmiinasta
23/06/2022

Juhannuksen perinteiset mansikkakakut valmistuivat juuri. 🍓🍰

# unohtumattomiamakujahelmiinasta

Äitienpäiväkakkuja työn alla. Muutama vielä vapaana. Varaukset  Helena puh. 0405842143. Nouto Iivontie 4 B Vesanto.
07/05/2022

Äitienpäiväkakkuja työn alla. Muutama vielä vapaana. Varaukset Helena puh. 0405842143. Nouto Iivontie 4 B Vesanto.

Helmiinan leipureitten laktoosittomat munkkikrinkulat myynnissä, varattavissa ja haettavissa ens hätään Iivontie 4 B, Ve...
30/04/2022

Helmiinan leipureitten laktoosittomat munkkikrinkulat myynnissä, varattavissa ja haettavissa ens hätään Iivontie 4 B, Vesanto. Puh. 0405842143/Helena.
Päivän päälle ilmaannutaan kylälle, kun kaikki on paistettu ja jos vielä myytävää riittää. Hinta 1,50 €/kpl.

Osoite

Vesanto

Puhelin

040 5842143

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Juhla- ja Hautauspalvelu Helmiina :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria


Muut Vesanto tapahtumien suunnittelupalvelut

Näytä Kaikki