17/01/2025
Mukavilla kuulumisilla ja kiitoksilla täältä huudellaan, nimittäin:
Meidän viime vuosi Kulttuuritehdas Korjaamolla oli erityisen onnistunut ja vuoteen 2025 lähdetään historiallisen hyvistä lähtökohdista 🥳
“Korjaamon vuosi 2024 oli hieno ja merkityksellinen. Onnistuimme historiallisen hyvin, ja haluamme kiittää siitä niin asiakkaita, yrityksiä, yhteistyökumppaneita kuin henkilökuntaamme”, sanoo Korjaamon operatiivinen johtaja Samppa Rinne.
Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingin Töölössä järjestetään vuosittain satoja kulttuuri- ja yritystapahtumia. Korjaamo ylitti vuonna 2024 lipunmyyntitavoitteensa ja samalla edellisen ennätysvuotensa lukeman. Vuoden aikana Korjaamolla nähtiin noin 250 esiintyjää tai bändiä. Useat konserteista olivat loppuunmyytyjä ja keikkakävijöitä Korjaamolla oli viime vuonna yhteensä noin 49 000. Musiikkitarjonta laajentui entisestään, ja myös ulkomaisia artisteja tuotiin Töölöön merkittävä määrä.
Korjaamon ravintolatoiminta on mukana kaikissa Korjaamon tapahtumissa ja Baari & Keittiö tekikin viime vuonna myös ennätysvuotensa. Korjaamon sisäpihan terassi ja kesäkausi olivat ravintolan kannalta erityisen onnistuneita. Yritys- ja yksityistilaisuuksia, eli esimerkiksi seminaareja, julkistuksia, koulutustapahtumia, messuja ja juhlia, pidettiin Korjaamon tiloissa yhteensä vuonna 2024 noin 200 kappaletta ja niissä kävi yli 15 000 kävijää.
Korjaamolla toimivassa korttelikinossa näytettiin vuoden aikana sekä kansainvälisiä että kotimaisia ensi-iltaelokuvia, lastenelokuvia ja vanhoja suosikkeja. Korjaamo Kino teki yhteistyötä merkittävien elokuvafestivaalien, kuten Rakkautta & Anarkiaa ja Refugee Film Festivalin, kanssa. Kinossa näytettiin vuoden aikana noin 250 elokuvanäytöstä ja niitä kävi katsomassa noin 7000 kävijää.
Vuonna 2025 Korjaamo haluaa toimia entistä enemmän yhteisöllisenä tilana, ja olla osaltaan vahvistamassa Helsingin asemaa tapahtumien ja kulttuurin keskuksena.
Kuva: Julius Töyrylä / Odysseus-festivaali 2024