Kurun Seuratalo

02/08/2024

Elokuussa sataa paljon, eniten koko vuonna. Säät myös muuttuvat tuulisemmiksi kuun loppupuolella. Samalla alkaa sienikausi, vihannesten satokausi on runsaimmillaan ja marjasadot kypsyvät metsissä. Vanha kansa on kutsunut elokuuta myös »kylvökuuksi», koska ruis kylvetään tässä kuussa. Syysruis saadaan menestymään kylvämällä se kasvavan kylvökuun aikana.

Nimensä elokuu saa elonkorjuusta, joka voidaan aloittaa jo heinäkuun lopulla Jaakon päivänä. Ajankohdan kannalta ratkaisevaa on viljan tuleentuminen ja jyvien kypsyminen. Elokuussa on kuitenkin leikattava kaikki, myös kasketut viljelysmaat. Uskotaan, että öiset äänettömät salamat, »kalevantulet» eli »elovalkeat», jouduttavat satoa.

Talo harvemmin leikkaa peltonsa pelkästään omin voimin, vaan talojen kesken »vaihdetaan väkeä» sen mukaan, missä apua tarvittiin. Elotalkoihin kutsutaan väkeä lähimmistä naapureista ja kyläkunnista. Elonkorjuu ei ole ryppyotsaista työtä, vaan pellolla pilaillaan ja nauretaan, m***a samalla tarkkaillaan myös enteitä tulevasta. Jos mahdollista, työjoukkoon otetaan mukaan soittajia, jotka viihdyttävät väkeä ja pitävät ihmiset virkeinä.

Sirpillä leikattu vilja sidotaan oljilla lyhteiksi. Lyhteet kootaan kuivumaan pellolle kuhilaiksi. Ensimmäiset lyhteet sidotaan ja säilytetään riihessä. Niistä tehdään myöhemmin uutispuuroa, johon suhtaudutaan erityisen kunnioittavasti ja kiitollisesti. Uutispuuroa viedään peltojen viljaonnen varmistaville uhrikiville.

Pellolta leikatun viimeisen lyhteen eli »pellonnavan» ja viimeisen kuhilaan kohtelu on tärkeää. Kolme viimeistä kortta saatetaan sitoa yhteen, palmikoida ja asettaa kiven alle. Näin viljaonni pysyy pellossa. Viimeinen kuhilas koristellaan kukkaseppelein ja sen saran leikkaajalle ennustetaan häitä. Kuhilasta saatetaan myös säilyttää riihessä seuraavaan viljanleikkuuseen asti, jotta viljaonni säilyisi talossa vuodesta toiseen.

Viimeisen lyhteen leikkaajan katsotaan leikkaavan ikään kuin koko sadon. Tämän takia vieraan ei anneta leikata pellolla viimeisenä. Kun työ on tehty, järjestävä talo kestitsee talkooväkeä runsaasti ja järjestää tanssit.

Kuva: Rukiinleikkuuta Kuhmoisten Harmoisissa 1915-17. Kuvaaja: Gösta Grotenfelt. Museovirasto, Creative Commons BY 4.0.

01/08/2024

Elokuu on alkanut. Sen nimi kertoo, että loppukesä on elonkorjuun aikaa. Kuukauden nimenä on keskiajalla ollut myös mätäkuu ja kylvökuu.

Laurin päivä 10. elokuuta muistuttaa pyhästä Laurentiuksesta, joka poltettiin halstarilla vuonna 258.

Elokuun 11. ja 12. päivän välisenä yönä näkyy ehkä eniten tähdenlentoja koko vuonna. Maapallo kulkee silloin perseidien meteoriparven läpi. Vanha kansa kutsui näitä tähdenlentoja Laurin kyyneleiksi.

Koulujen syyslukukausi alkaa useimmissa Suomen kunnissa elokuun 10. päivän tienoilla.

15.8. on vanha Jälki-Maria, jota vietettiin Neitsyt Marian kuolinpäivänä. Tällä päivällä on nykyään kaksitoista Maria-nimeen pohjautuvaa nimeä. Katolisessa kirkossa 15.8. on yhä tärkeä pyhä. Suomen ortodoksit viettävät tätä päivää nimellä "Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen".

Aurinko siirtyy Neitsyen merkkiin 22.8. klo 17.55, ja mätäkuu loppuu. Aurinko on tuolloin Leijonan tähdistössä.

Suomen luonnon päivä on ollut kalenterissamme vuodesta 2020. Vuodesta 2023 lähtien se on merkitty kalentereihin myös liputuspäivänä. Päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina, monin tavoin luonnosta nauttien.

30/07/2024

»Mätäkuun» eli »koiranpäivien» (23.7.-23.8.) juuret vievät kauas Kaksoisvirranmaahan. Heinäkuun puolivälin jälkeen kirkas Sirius eli Koirantähti alkaa näkyä aamuisin hetki ennen auringonnousua. Muinaisessa Kaksoisvirranmaassa, Välimeren maissa ja Egyptissä tämä oli merkittävä hetki, joka aloitti Koirantähden päivät. Tieto tästä ajanjaksosta on tullut Suomeen Saksan ja Pohjoismaiden kautta. Historian saatossa kuukauden nimeksi tuli käännösvirheen seurauksena koirakuun sijasta mätäkuu.

Vanha kansa havaitsi, että mätäkuu-nimi kuvaa hyvin tätä myöhäiskesäistä ajanjaksoa. Yhä nykyäänkin sanotaan, että mätäkuussa kaikki mätänee nopeasti. Teurastuksia ei tule tehdä eikä lihoja ripustaa kuivumaan. Mätäkuun haavojen sanotaan olevan viheliäisiä ja märkivän helposti. Mätäkuulla leivottu leipä »kasvattaa karvan», eikä silloin kaadetuista rakennuspuista tule pitkäikäisiä rakennuksia.

Mätäkuussa kaikkea leimaa kuivuminen ja turmeltuminen, toisaalta mätäneminen ja kasvamattomuus. Mätäkuun aikana oikeilla toimenpiteillä asioita voidaan kuivattaa ja hävittää. Monivuotisia kasveja ei mätäkuulla kannata istuttaa. Jos mätäkuussa hakkaa kasken, siihen ei kasva vesoja. Samaten jos perkaa niityn tai hävittää ojista ja pientareilta vesat, maa pysyy pitkään puhtaana. Mätäkuun tiedetään olevan otollista aikaa myös rikkaruohojen ja jopa järvikaislojen raivaamiselle.

Mätäkuun peltomaa on otollista työstettäväksi, koska se murtuu hyvin ja pysyy möyheänä. Samoin väitetään jopa, että mätäkuulla solmittu avioliitto murtuu ja katkeaa pian.

Kuva: Vesakkoa raivataan 1940-luvulla. Museovirasto, Creative Commons BY 4.0.

28/07/2024

Huomista Ollin eli Uolevin päivää pidetään ensimmäisenä kesän ja syksyn rajana. Syyskesän tunnelma kasvaa ja yöt pimenevät. Sanotaan, että »syystä Uolevista, kevättä kynttilästä». Ollina heinäntekoa lopetellaan, jolloin on »kuhilas pellolla ja tuli tuvassa». Joissakin taloissa viljakin saattaa olla jo leikattuna tähän päivään mennessä. Ajankohdan kunniaksi on vanhastaan vietetty tärkeää heinänkorjuun ja karjanhoidon vuotuisjuhlaa.

Ollin päivänä linnustamiskausi tekee tuloaan ja kala lakkaa syömästä onkea. Ollina laitetaan »onget orrelle, Perttuna (24. elokuuta) permet metsään». Kasvimaan satotuloksia tarkkaillaan myös. Sanotaan, että jos sieltä ei ole »Ollina ottamista, ei ole Perttuna perimistä».

Ollin juhlamenoja vietetään taloissa töiden edistymisen mukaisesti hieman eri päivinä. Juhlassa on entisaikaan uhrattu »villavuona» eli keväällä syntynyt keritsemätön karitsa. Juhla mainitaan muun muassa 1600-luvun rovastinkäräjien pöytäkirjoissa, joissa luetaan kansan vanhoja taikauskoja: »Olewin lambat, Kekri lambat, Catrinan lahjat, Dapanin maljat, Ukon wakat» ja niin edelleen.

Ollina maa on pyhä. Korttakaan ei saa kerätä luonnosta tai marjoja poimia. Ihmiset pukeutuvat parhaimpiinsa ja välttävät arkisia töitä. Päivää varten valmistetaan juhla-ateria ja pannaan olutta. Karjalassa juhlamenoihin ovat kuuluneet pässiateria ja naudasta valmistettu kaalikeitto. Pohjanmaalla päivän juhlaruoka on sirppijuusto. Juhlaan saavat osallistua vain talossa pidempään asuneet, eivät siis edes uudet palvelijat, vävyt ja miniät.

Kun lammas ja muut ruoat kannetaan tupaan, pirskotellaan vettä lepän tai kuusen oksalla kantajan edelle kynnykseltä pöytään saakka. Emäntä asettaa ensin ruuista ja juomista kiitokset maanhaltijalle tuvan lattialle ja pöytäpenkin läpiin. Emäntä vie antimia myös aattokoivun juurelle, joka on pystytetty pihalle juhannuksena. Vasta sitten saavat muut ruveta aterioimaan.

Ollin lammas pitää joko keittää tai paistaa yhtään luuta murtamatta. Aterian jälkeen villavuonan raajat ja sisälmykset haudataan maahan. Luiden hautaaminen eheinä varmistaa elämän jatkumisen ja eläinlajin edustajien syntymän maailmaan. Tiedetään myös, että villavuonan suolia on uhrattu Oinaslampi-nimisiin järviin.

Kuva: Lampaat laiduntavat Harolan kalmistoalueella Eurassa kesällä 2008. Kuvaaja: Leena Koivisto. Museovirasto, Creative Commons BY 4.0.

24/07/2024

Huomisen Jaakon päivän jälkeen lähestytään syyskesää. Yöt pitenevät ja tummuvat. Jaakko heittää kylmän kiven veteen ja naulaa tuohen kiinni koivuihin. Poutaista Jaakkoa sanotaan seuraavan hyvä loppukesä. Mikäli Jaakkona on kirkasta ja lämmintä, tietää se kylmää joulua.

Etelä-Suomessa päivä päättää jo heinänteon, m***a pohjoisessa ollaan vasta puoliheinässä. Jaakon ja Laurin (10. elokuuta) välinen ajanjakso mainitaan useimmin elonkorjuun ajaksi. Lauriin mennessä viljanleikkuun tulee olla ohi tai se pitää silloin viimeistään aloittaa. Jos säät suosivat, nopeasti tuleentuva ohra – ja ehkä ruiskin – ehtii valmistua Jaakoksi. Ruista voidaan jo kylvää Jaakon jälkeen kaskiin, m***a peltoon syysruis kylvetään vasta myöhemmin.

Jaakkona katsellaan myös naurismaalle, jossa nauriiden sanotaan olevan jo »jäniksen silmän kokoisia». Kasvimaata uhkaa kuitenkin useina vuosina Jaakon halla. Jos Jaakon halla merkitsee perunan lehden, Lauri merkitsee lisää ja Perttu (24. elokuuta) vie kaiken. Jollei hallaa kuitenkaan Jaakkona tule, ei siitä ole vaaraa Perttunakaan.

Itä-Suomessa Jaakon päivää on kutsuttu Ukon pyhäksi tai Ukon päiväksi. Pohjois-Karjalasta ja Kajaanin seudulta on tästä nimestä tietoja 1600-luvulta. Etelä-Savosta Mäntyharjulta tallennetun tiedon mukaan kansa on kunnioittanut ukkosen väkeä hiljentymällä sekä melua ja kolinaa aiheuttavia töitä välttämällä.

Ukon päivänä ei käytetä myllyjä, puida viljaa, kudota kangasta, kehrätä lankoja, leikata viljaa tai pidetä talkoita. Tuli on tullut maailmaan salamasta, joten tulta ei viritetä taloissa ennen iltaa. Näin ukkonen ei tee ihmisille vahinkoa. Päivää varten kodit puhdistetaan ja sisätilat koristellaan lehdillä kuten juhannuksena.

Pohjoisessa Jaakko aloittaa hanhien ja muiden vesilintujen pyyntikauden. Heinäisillä rannoilla ja nevoilla liikkuvien metsästäjien perinteisiä välineitä ovat hangasverkko ja kadikka. Metsästäjien apuna työskentelee koira, jonka tehtävänä on ajaa lintuja hankaaseen.

Kuva: Turnipsin eli rehunauriin viljelyä Mäkelän tilalla Kontiolahdella vuonna 1921. Pohjois-Karjalan museo, Creative Commons BY-ND 4.0.

19/07/2024

Seuratalon kahvila avoinna Kurun markkina lauantaina 20.7 klo 9-15. Tervetuloa herkuttelemaan!🥨🍩☕️🧃

18/07/2024

Tänään tiistaina 18.7. alkaa naistenviikko. Silloin suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on seitsemän päivän ajan pelkästään naisten nimipäiviä.

Naistenviikon pohjana on kaksi keskiaikaista naispyhimyksen päivää: Maria Magdaleenan päivä 22.7. ja marttyyrineitsyt Kristiinan päivä 24.7.

1900-luvulle asti naistenviikko oli kuusipäiväinen. Seitsenpäiväinen siitä tuli vuonna 1950, kun heinäkuun 18. päivältä poistettiin Fredrikiin pohjautuvat nimet Rieti ja Riika ja niiden tilalle tuli naisennimi Riikka. Suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa Fredrik ja Fred viettävät yhä nimipäiväänsä 18.7.

Viikko tunnetaan myös akkainviikkona tai ämmäviikkona. Uskottiin myös, että naistenviikolla sataa aina, sillä naiset ovat niin kovia itkemään. Sateen pelättiin pilaavan herrasväen lomat ja talonpoikien heinät, ja sateesta syytettiin kyseisen päivän nimen kantajaa: ”Mataleena itköö mielellään” tai "Reeta pissii pirahuttaa", sanottiin.

Suomessa elää tällä hetkellä lähes 700 000 naista, joilla on jokin naistenviikon nimistä yhtenä etunimenään. Muista ilahduttaa onnitteluilla, kun kohtaat nimipäiväsankarin!

12/07/2024

Kalenterisauvoissa on heinäkuun 13. päivän kohdalla haravan kuva heinänteon aloittamisen merkiksi. Vanhassa kalenterissa 13. päivä on Marketan eli Reetan päivä, joka on nykyisessä kalenterissa viikkoa myöhemmin. Sanotaan, että »Markareeta tuloo harava käessä». Reetan päivä on myös vanha keskikesä ja yksi ikivanhan pohjoismaisen viikkolaskun neljästä tukipäivästä.

Heinää tarvitaan karjan talviruoaksi. Sitä niitetään luonnonniityiltä eli järvien tai jokien rannoilta ja nevoilta. Työ on tapana aloittaa vasta kun heinä on täysikasvuista ja alkaa lakastua. Sopivaa heinätöiden aloitusaikaa tarkkaillaan myös luonnonmerkeistä. Tällaisia merkkejä ovat muun muassa mesiangervon ja apilan kukkiminen sekä käen kukkumisen lakkaaminen.

Heinään lähti entisaikaan usein koko kylän väki yhdessä. Heinäntekoa varten on tapana pukeutua tavallista hienommin: naiset täysin valkoisiin ja miehet ainakin valkoiseen paitaan. Ensimmäisenä heinäpäivänä isäntä antaa kullekin niittymiehelle alkajaisiksi »matoryypyn». Isäntä lukee myös loitsun, jolla varmistetaan työn onnistuminen.

Heinänteko on ruumiillisesti raskasta, m***a muuten useimmiten varsin mieluisaa työtä, jossa päästään korjaamaan luonnon antia poutasäällä kesän kauneimpaan aikaan. Niittäminen tehdään viikatteella, jonka käyttö kivisillä niityillä vaatii taituruutta ja liikkeiden sulavuutta. Niittäjän kunnia-asia on, että työkalu on terävä, terä oikeassa asennossa ja tukevasti kiinni varressa. Heinä niitetään, haravoidaan ja jätetään kuivumaan seuraavaan päivään asti.

Kuva: Heinätöissä 1.7.1941. Kuvaaja: Soldan. Sotamuseo, Creative Commons BY 4.0.

20/06/2024

Tänään 20.6. kello 23.50 on kesäpäivänseisaus. Se tarkoittaa, että aurinko paistaa nyt kohtisuoraan pohjoiselle eli Kravun kääntöpiirille. Silloin meillä on päivä pisimmillään.

Tänä aamuna aurinko on noussut Helsingissä aamuyöllä kello 3.54 ja se laskee illalla kello 22.50. Oulussa aurinko nousi kello 2.18 ja laskee seuraavan päivän puolella kello 0.21. Utsjoella eletään yötöntä yötä: aurinko nousi viimeksi toukokuun 16. päivänä kello 1.37 ja laskee seuraavan kerran vasta 27.7. kello 0.51.

Kesäpäivänseisaus aloittaa tähtitieteellisen kesän, joka jatkuu aina syyspäiväntasaukseen 22.9. saakka.

Kuvassa kesäinen niitty, jonka vasemmassa alareunassa kukkii päivänkakkara. Kuvan oikessa reunassa on tasaus- ja seisauspäiviä kuvaava kaavio.

20/06/2024

Juhannuksena päivä on pitkä ja luonto on kauneimmillaan. Keskikesällä luonto elää samanlaista murrosvaihetta kuin sydäntalvella. Vanhan käsityksen mukaan luonnon voimat ovat tällaisina aikoina vahvimmillaan, jolloin ne voivat myös vaikuttaa eniten ihmisiin.

Juhannusaattona tuodaan pirttiin, kamariin, aittoihin ja luhtiin oksia ja lehviä, joilla uskotaan olevan tavallista enemmän hedelmällistä ja kukoistavaa voimaa. Seinät koristellaan pihlajanoksilla, Pohjois-Suomessa kukkivilla tuomenoksilla. Seinille ja ikkunoille asetellaan kukkaseppeleitä. Lattioille kootaan haavan- ja pihlajanlehdistä kasoja, joissa lapset leikkivät kissojen ja koirien kanssa.

Koko maassa on ollut tapana koristella rapunpielet nuorilla juhannuskoivuilla. Länsi- ja Pohjois-Suomessa tehdään lisäksi pihaan koivuista lehtimajoja eli tarhoja. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla pihaan tuodaan myös hoikka kuusi, »juhannuskuusi». Puu karsitaan latvaa ja muutamaa oksaa lukuun ottamatta. Puu saa seistä pihalla syksyyn, jopa seuraavaan juhannukseen. Kainuussa on tapana, että juhannuspuu hakataan ja pilkotaan kekriaamuna uunipuiksi.

Juhannusaattona jokainen vie saunaan uuden vihdan, jolla kylvetään vain kerran. Kankaanpäässä juhannusvihta tehdään katajasta sekä lepän, koivun ja haavan lehvistä. Kutakin lehvää pitää olla seitsemän, sillä se tuo terveyttä. Vihtoja myös heitetään saunan jälkeen katolle ennustamista varten samaan tapaan kuin helluntaina.

Juhannuskokkoja on poltettu perinteisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Maan länsiosissa tulien polttaminen kuuluu vuorostaan helatorstain, helluntain ja pääsiäisen aikaan. Tulien polttaminen on suuri kansanjuhla lauluineen ja tansseineen. Kylät kokoavat kokon useimmiten vakituiselle paikalle mäelle, aholle, saarelle tai rantaan. Koko kylä osallistuu kokon rakentamiseen. Kokkoon kannetaan muun muassa tervatynnyreitä, ja rakentaminen saatetaan aloittaa viikkojakin etukäteen.

Kokoille saapuvat nuoret ja vanhat tanssimaan ja juhlimaan. Sytyttäminen on kylän vanhimpien miesten kunniatehtäviä, ja se saatetaan tehdä helavalkean tavoin perinteisin menetelmin eli kitkatulena. Kokon luona lauletaan ja tanssitaan. Miehet saattavat juhlistaa hetkeä ampumalla luodikoillaan ilmaan. Kokon napapuun kohtalosta päätellään kylän tai talon tyttöjen naimaonnea. Jos puu jää puoleksi palaneena pystyyn, jää kylään vanhapiikoja. Jos se palaa ja kaatuu, tiedossa on häitä.

Juhannusyön aikaan tarkkaillaan enteitä karjan ja sadon menestymisestä sekä naimisiin pääsystä. Nuoret tytöt tekevät aattoyönä lemmentaikoja. Kokolta palatessaan tytöt vierittelevät alastomina mieluisan pojan kotitalon ruispellossa. Kun poika sitten syö pellon leipää, nousee häneen lempi.

Kun käydään nukkumaan, tyynyn alle saatetaan laittaa jotakin erityistä, minkä seurauksena unessa näkee tulevan elämänkumppaninsa. Jos esimerkiksi aattoyöksi asettaa sitomattoman vastan tyynynsä alle, näkee yöllä tulevan puolisonsa sitovan sen. Tulevan puolisonsa saattaa myös nähdä, jos keskiyöllä kiertää kolmasti saunan, kaivon, pohjoiseen virtaavan lähteen tai muun erityisen paikan.

Savossa ja Karjalassa on ollut tapana valmistaa aattoillaksi puuroa, jonka koko perhe syö kesantopellolla risukarhin päällä. Ennen ruokailua annetaan jokaisen lehmän maitoa sekä lusikallinen puuroa pellolla olevalle kivelle. Tämä takaa koko vuodeksi hyvän karjaonnen ja viljaonnen kesannolle. Sanotaan, että uudempinakaan aikoina vanhat eivät tohtineet lähteä kokolle ennen uhriaterian syömistä, jotta karjaonni ei pilaantuisi.

Perinteiset juhannusruoat valmistetaan maidosta, muun muassa erilaiset juhannusjuustot. Keski-Pohjanmaalla on keitetty makeaa punertavaa juhannusjuustoa. Nuoret miehet kulkevat juhannusyönä konttien kanssa talosta taloon lehviä viemässä. Vastalahjaksi he saavat talon tyttären valmistamaa juustoa. Juuston valmistaminen vaatii huolellisuutta ja kärsivällisyyttä, joten siitä voidaan myös päätellä tytön luonnetta mahdollisena tulevana aviopuolisona.

Koko teksti: https://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/juhannus/

Juhannus Kuva: Juhannuskokko Lippajärven rannalla 1953. KAMU Espoon kaupunginmuseo, Creative Commons BY-ND 4.0. Juhannuksena päivä on pitkä ja luonto on kauneimmillaan. Keskikesällä luonto elää samanlaista murrosvaihetta kuin sydäntalvella. Vanhan käsityksen mukaan luonnon voimat ovat täl...

10/06/2024

Hyvää suomalaisen saunan päivää!

Suomessa saunalla on pitkä historia. Varhaisin saunamuoto on ollut maasauna, joita on ilmeisesti rakennettu jo kivikaudella. Hirsinen savusauna ilmestyi osaksi itämerensuomalaisten kansojen elämää ehkä noin 2000 vuotta sitten. Vielä 1800-luvun lopulla suurin osa suomalaisista saunoista oli perinteisiä savusaunoja.

Savusaunan eli »haikusaunan» ympäristö onkin se nimenomainen paikka, jossa perinteiset saunaan liittyvät tavat ja uskomukset ovat eläneet ja elävät sukupolvesta toiseen. Vuosisatojen ajan vastasyntyneiden ensimmäinen havainto maailmasta ovat olleet saunan tummanpuhuvat nokiseinät.

Sauna on vanhalle kansalle pyhä paikka, jonka lämmössä sielu ja ruumis puhdistuvat. Vanhalla kansalla on ollut tapana tervehtiä löylyä ja siunata itsensä ennen saunaan astumista. Saunasta tullessa toivotellaan myös muille »terveisiä» samaan tapaan kuin kirkosta saavuttaessa.

Saunan pyhyys velvoittaa omaksumaan rauhallisen ja pidättyvän käytöstavan. Kylpijöiden tulee saunoa sopuisasti ja välttää meluisuutta. Myös liian myöhään kylpemistä ja kohtuutonta löylyn lyöntiä pidetään sopimattomana.

Sana »löyly» tarkoittaa suomensukuisissa kielissä henkeä, ihmisen elämänsielua. Sanalla on yhteys hengitykseen, höyryyn ja itse elämään. Sauna onkin tärkeä osa ihmisen koko elämänkaarta. Siellä on synnytetty, pesty vainaja viimeiselle matkalle, vihdottu morsian ja pesty vastasyntyneet. Lisäksi löylyissä parannetaan sairauksia ja nostatetaan neitojen lempeä.

Saunomalla siirrytään juhlapäivinä arjesta pyhään. Kekrin ja joulun viettoon kuuluu saunan lämmittäminen myös suvun rakkaille vainajille. Vainajille valmistellaan saunaan kylpy lämpimän veden, vastojen, saippuan ja kylpyliinojen kanssa. Joulusauna myös koristellaan asettamalla kuusenhavuja seinähirsien väliin ja lattialle sekä peittämällä lauteet oljilla.

Oheinen lainaus on historioitsija Jussi Jalosen talvisodan Summan taistelua kuvaavasta teoksesta. Lainaus kertoo osaltaan saunan henkisesti puhdistavasta merkityksestä, joka on toteutunut jopa sodan äärimmäisissä olosuhteissa.

»Ruokailun, unen ja lämmön kaltaiset yksinkertaiset seikat näyttäytyvät sotilaiden kertomuksissa väkevinä aistielämyksinä. Peseytymisellä oli suorastaan rituaalinen merkitys, ja komppanialla kuin komppanialla oli oltava oma sauna. [...] Rintamaoloissa puhdistautumisella oli käytännön merkityksensä, ja kuten Ville Kivimäki on huomauttanut, samalla saunomiseen liittyi myös ajatus sotilaan henkisestä puhdistautumisesta, jossa rintaman saastaisuus oli mahdollista pestä pois. Se, että pesutilat yleensä rakennettiin, oli osoitus rintamamiesten pyrkimyksestä varmistaa turvapaikka, joka toi taistelukentälle kappaleen tavanomaista arkea.»

Suomalaisten saunakulttuuria suojelee ja ylläpitää Suomen Saunakulttuuri ry. Savusaunoihin pääsee tutustumaan Jämsän Saunakylässä: https://www.facebook.com/saunakyla/

Lemiläinen kiitosluku saunasta tultaessa:

»Suurpaljo kiitoksija
Sauna lämmittäjälle,
Puun kantajalle,
Uunii nakkaajalle,
Lattija lakasijalle,
Veen nostajalle,
Myös vasta hautojalle,
Ja löyly antajalle!»

Kuva: Savusauna, Eero Järnefeltin maalaus (1888). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, CC0.

Suomen Saunakulttuuri ry:n ja Jämsän Saunakylän virallinen facebook sivu! Saunakylässä voi saun

05/06/2024

Huomista Kustaan päivää pidetään otollisena aikana perunoiden ja pellavan kylvöille. Sanotaan, että Kustaa perunat maahan heittää ja Matti (21. syyskuuta) viimeiset ylös ottaa. Kustaan päivä on Satakunnassa ohran kylvöpäivä, joissakin hämäläisissä kylissä taas myöhäisin aika päästää karja laitumelle.

Kuun vaiheella uskotaan olevan vaikutuksensa kasvien kasvuun ja moneen muuhunkin asiaan. Jos yläkuulla eli kasvavalla kuulla istuttaa perunan, kasvaa se vartta, m***a alakuulla mukuloita. Tieto kuun monenlaisista vaikutuksista on ollut eri alueilla varsin yhtenäistä ja elävää perinnettä vielä muutama sukupolvi sitten.

Kustaan päivän tienoilla kesäkuun alun koleus jää usein taakse ja ilmat lämpenevät. Varsinais-Suomessa lapset riisuvat tällöin kenkänsä ja kulkevat koko loppukesän paljasjaloin. Päivä aloittaa myös kesäisen uimakauden, vaikka vedet ovatkin kesäkuun alussa usein vielä varsin kylmiä.

Kuva: Perunaa istutetaan Sipoossa 1961. Hevosen vetämän auran vakoihin istutetaan siemenperunaa. Museovirasto, Creative Commons BY 4.0.

01/06/2024

»Kesäkuussa kesä tulee, tuulkoon vaikka mistä», sanotaan Pohjois-Savossa. Kesäkuussa ruoho on maassa, lehdet puussa ja niityt kukkaloistossa. Hyönteiset, varsinkin muurahaiset, liikkuvat vilkkaasti ja hyttyset käyvät Etelä-Suomessa kiusallisiksi.

Toisin kuin voisi luulla, kesäkuun nimi ei tule kesästä (suvesta), vaan kesannosta eli kylvämättömänä lepäävästä peltovainiosta. Entisaikaan puoletkin talon pelloista saattoi olla vuorollaan kesantona. Kesantopellot kynnettiin Länsi-Suomessa ensimmäisen kerran kesäkuussa, mihin viittaa myös kuun toinen nimi, »kyntökuu».

Kesäkuun alkua pidetään koleana. Laatokan Karjalassa vanhat tunsivat kuun ensimmäisen viikon »kurjana viikkona». Säiden uskotaan olevan silloin usein koleita ja hallanvaaran lähellä. Toinen kylmänarka ajankohta ovat juhannusviikon »rautayöt». Vaikka hallaa pelätään, sanotaan kesäkuun koleista keleistä toisaalta, että »vilu se viljan kasvattaa, lämpöinen terän tekeepi».

Kesäkuun alussa kylvetään ohraa ja pellavia. Pellavan kylvölle sanotaan olevan otollisin aika silloin, kun tuomi kukkii eli »vaahtoo». Ohran kylvöstä taas saatetaan kysellä, että »onko, poika, ohrasi kylvetty, sillä pihlaja jo kukkii». Pihlajat ovat erittäin yleisiä pihapuita, ja niiden uskotaan tuovan onnea ja suojelusta talolle ja sen asukkaille.

Kuva: Viljelemätöntä peltoa Espoon Henttaassa 24.7.2019. Kuvaaja: Esko Uotila. KAMU Espoon kaupunginmuseo, Creative Commons BY-ND 4.0.

08/05/2024

02/05/2024

Huominen »Ristinpäivä» eli »Kevät-Risti» on entisaikaan ollut Savossa ja Karjalassa kansalle vappuakin huomattavampi päivä. Se on karjan vihoviimeinen uloslaskupäivä, kalamiesten merkkipäivä ja Savossa myös kylvön aloituspäivä. Ristinpäivänä kylvetään viljan lisäksi myös pavut ja herneet.

Vielä 1600-luvulla vietettiin Karjalan taloissa tuona päivänä perheen juhlaa, johon eivät edes palkolliset saaneet osallistua. Perheenjäsenet pukeutuivat parhaimpiin vaatteisiinsa ja polvistuivat talon uhripuun juurelle. Puun juurelle asetettiin talon väkeä ja karjaa suojelevilla voimille antimiksi ruokaa ja olutta, joita talonväki itsekin nautti. Toisen tiedon mukaan Savossa vietiin kananmuna ruoaksi muurahaispesään, jota pidettiin metsän väen tyyssijana.

Talonväki varmistaa karjan ja kotieläinten menestyksen muillakin tavoilla. Lehmille annetaan taioilla vahvistettuja suoloja, »nuolua», joka suojelee karjaa metsänpeitolta, pitää lauman koossa ja johdattaa sen ajoissa kotiin sekä antaa runsaan kesämaidon. Isäntä myös muistaa talon hevosia ruokkimalla ne henkilökohtaisesti tallissa.

Tulevan kesän paimeniksi ryhtyvien lasten tehtävänä on pestä lehmänkellot. Pesuvesi juotetaan lehmille, jotta ne pysyisivät hyvin yhdessä. Paimenet saattelevat lehmät aamusella metsälaitumella maistelemaan maasta jo nousseita keväisiä kasveja. Kun paimenet päivän päätteeksi palaavat kotiin karjan kanssa, emäntä laskee suola- tai jauhoastiasta kolme kertaa vettä heidän päähänsä ja toivottaa:

»Paimen ylös kasvamaan,
lehmä alas lypsämään!»

Ristinpäivä on paitsi karjan myös kalamiesten päivä. Savossa päivä aloitetaan karjan antimilla eli maitoon keitetyllä ohrapuurolla. Päivälliseksi tehdään kalakeitto. Ainekset keittoon pitää saada kalastettua vaikka sitten avannosta, jos kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä. Jos talossa ei ole tuoretta kalaa tänä päivänä, kalaonni on huono koko kesän.

Kuva: Mies perkaa kalaa 1950-luvulla. Suomen Metsästysmuseo, Creative Commons BY-NC-ND 4.0.

01/05/2024

Luonnossa toukokuu on kasvun ja virkoamisen aikaa. Linnut laulavat ja maa on tuore. Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joilla valmisteltiin uusi sato: kynnettiin, äestettiin ja kylvettiin. Muita kansanomaisia nimiä toukokuulla ovat sulamakuu, mahlakuu ja kyntökuu.

Uuden kuun syntymisen jälkeistä aikaa pidetään suotuisimpana hetkenä kevätkylvöille, kuunkierron viimeistä päivää huonoimpana. Kynnöt sen sijaan kannattaa tehdä loppukuusta, jotta rikkaruohot häviäisivät helpommin.

Ensimmäistä vakallista kylväessä isännällä on tapana ottaa lakki päästä ja siunata maa ja vakka. Kun miehet tulevat pelloilta hevosineen kotiin, toivotetaan:

»Kasvakoon kaura,
onnistukoon ohra!
Menestykööt miehet
ja vauristukoot varsat!”

Tuo siemen pohjoisesta,
totta kesänä kaunihina,
touvon saat todellisen,
sarastakin savisesta,
tilastakin viluisesta!»

Toukotöiden alkua juhlistetaan kylän kaikissa taloissa samaan aikaan isäntien sopimuksen mukaan. Touonalkajaissa jokainen talo asettaa vuorollaan juhlaruokaa tarjolle, ja kylänväki kiertää taloissa syömässä.Touonalkajaisten ruokiin kuuluvat syksyllä tai jouluna leivotut kylvöleivät, jotka edustavat sadon jatkuvuutta. Kylvöleivät keitetään maidossa vieraiden nautittaviksi.

Eri lajikkeiden perinteiset kylvöajat on tallennettu moniin sananparsiin. Seuraavassa eteläsuomalaisessa runossa mainittu kymmenes viikko on ensimmäinen Jyrin päivän jälkeinen viikko, yhdeksäs sitä seuraava viikko, ja niin edelleen.

»Kyntömiehen kylvöajat ovat tiedossa totiset:
Kymmenes on kydön kylvö, yhdeksäs on kasken kylvö,
kahdeksas on pellon pano, seitsemäs on pavun teko,
kuudes viikko kuitu viikko, viides viikko ohra viikko,
neljäs on tattarin teko, kolmas kaalin, lantun aika;
toinen viikko on tou’on päätös, kun nauris on napattu maahan!»

Kuva: Toukotöitä Tampereella vuonna 1950. Kuvaaja: Pekka Kosonen. Museo Vapriikki, Creative Commons BY 4.0.

24/04/2024

Riimusauvoissa on huomisen Markun päivän kohdalla peltoauran tai käen kuva. Etelä-Suomessa päästään jo peltotöihin, ja käki ilmoittaa kukunnallaan kesän olevan jo ovella. »Markus käelle kielen antaa ja Valpuri (vappu) vakan vainioille kantaa». Pohjoisempana tämä merkkipäivä on Erkki (18.5.).
Markun aattoyö on perinteisesti yksi tärkeimmistä kesän sään ennustajista, jonka perusteella tehdään jopa matkasuunnitelmia. Aattoyön pakkanen ennustaa jatkuvia kylmiä ilmoja ja hallaa. »Jos Markun varpaita palelee, tulee kylmä kesä». Toisten sanontojen mukaan kylmä jatkuu seuraavaan kuunkiertoon asti.
Yön kylmyyden tasoa mitataan erilaisista merkeistä. Etelä-Suomessa yötä ei voida pitää vielä vaarallisen kylmänä, jos härkä saa aamusella juodessaan öisen jääriitteen rikki. Jos härkä ei saa jäätä rikki, tiedossa on huono ja kylmä vuosi.
Jos Markun aattoyö on leuto tai sateinen, tai jos tai tuuli puhaltaa muualta kuin pohjoisesta, kesästä tulee lämmin, viljavuodesta runsas, ja juurekset menestyvät. Pohjois-Savossa sanotaan, että silloin voi huoletta kylvää vaikka lähteen reunalle.
Markku ennakoi myös marjasadon onnistumista. Jos yö on leuto, metsät tulevat antamaan marjoja, m***a jos tuulee pohjoisesta sanotaan, että silloin »Markku marjat syö» tai »Markku marjat vie».
(Taivaannaula)
Kuva: Riimukalenteri vuodelta 1898. Museovirasto, Creative Commons BY 4.0.