14/12/2024
Tiesitkö, että kun tulet Pöyhölään Joulupöytään ja otat imellettyä perunalaatikkoa, niin se kuorineen keittiöön saapunut peruna on ollut ensin 6-9 tuntia työläässä imelletytysprosessissa ja paistunut sitten kolme tuntia uunissa miedolla lämmöllä ennen esille laittoa?
Kun 24 vuotta sitten sain ylennyksen Turun Marina Palacen ravintoloiden ravintolatoimen päällikön tehtävästä ja minulle lisättiin kolmen Turun Scandic Hotellin kaikki 13 ravintolaa ja Turun Linnan juhlatilojen kaikki ravintolatoiminta vastuulleni, en osannut arvata kuorivani vielä lanttuja ja pilkkovani omenoita vuoden 1990 kesätyöpaikassani (olin Pöyhölässä kesäisäntänä).
Nyt sitten kymmenettä vuotta täällä yrittäjänä hierotaan Pöyhölän kulttuurihistoriallista konseptia Scandic ketjun ravintoloiden sijaan.
Pöyhölä vaalii paikan yli 500 vuoden kulttuuhistoriaa (vuodesta 1478) myös ruokapöydässä. Meillä ei ole tarjolla tukusta haettua valmiiksi kypsennettyä karjalanpaistia, tehtaalla siivutettuja kinkkuja tai saarioisten äitien tuunattuja laatikoita.
Kaikki tehdään alusta lähtien yhden ja saman henkilön toimesta.
Olikin aika hauskaa, kun Keuruun Marttojen joulujuhlassa yksi entinen Marttojen puheenjohtaja kysyi, että onko sinulla kokemusta ja koulutusta tähän hommaan!
No, viiden vuoden esimiestutkinto ja 36 vuoden työkokemus..
Sitten kerrattiin hänen kanssa, miten se perunalaatikon imellytys oikein onnistuukaan.
Ensi viikolla on vielä kaksi Pöyhölän joulupöydän pienryhmäpäivää, johon voit varata paikan ja tulla vaikka yksin normaalista 30 hengen minimiryhmäkoosta riippumatta.
Torstaina klo 19.12. klo 18.00 Päivällinen
Perjantaina klo 20.12.klo 12.00 Lounas
Varaukset [email protected]
050 4009819