Oulun Päivät

Oulun Päivät Oulun Päivät on perinteikäs kaupunkifestivaali, jota on vietetty vuodesta 1962. Vuoteen 2012 asti tapahtuma on järjestetty syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Oulun Päivät on perinteikäs kaupunkifestivaali, jota on vietetty vuodesta 1962 alkaen. Vuodesta 2013 alkaen Oulun Päivien ajankohta on muutettu. Oulun Päivät alkaa juhannusta edeltävänä viikonloppuna ja sen kesto on muuttunut kolmipäiväisestä tapahtumasta kolmiviikoiseksi. Tapahtuman suosio on kasvanut alkuajoista lähtien tasaisesti. Viime vuosina kävijämäärä on ollut yli 60000 ja järjestelyihin

osallistuneita yhteistyötahoja on ollut mukana yli 100. Oulun Päivien monipuolisessa ohjelmistossa on kulttuuria, liikuntatapahtumia, toritapahtumia, kiertoajeluita, tutustumiskohteita ja paljon lapsille ja lapsiperheille suunnattua ohjelmaa. Kulttuuritarjonnassa on mm. kansanmusiikkia, kuorolaulua, tanssia, kirjallisuutta teatteria ja näyttelyitä. Oulun Päivät on koko kaupungin avoimien ovien päivä, jolloin on erinomainen tilaisuus tutustua Ouluun ja lähiseutuun. Oulun Päivien keskeisiä toiminta-ajatuksia on, että yhdistykset, laitokset, virastot, yritykset sekä yksityishenkilöt, niin alansa harrastajat kuin ammattilaisetkin, voivat esitellä omaa osaamistaan ja tekemistään. Kaikki halukkaat tahot voivat tarjota omia tapahtumiaan Oulun Päivien ohjelmaan ja esittää ideoitaan järjestelyvastaaville.

Kiitos Oulun Päivistä 2024 – nähdään taas ensi vuonna!✨Oulun Päivät 2024 toivat kaupunkiimme jälleen upean juhlatunnelma...
30/12/2024

Kiitos Oulun Päivistä 2024 – nähdään taas ensi vuonna!✨

Oulun Päivät 2024 toivat kaupunkiimme jälleen upean juhlatunnelman, täynnä kulttuuria, yhdessäoloa ja elämyksiä. Kolmen päivän aikana saimme nauttia yli sadasta ohjelmanumerosta, kuten perinteisistä Rumputuksista ja julistuksista kaupungintalon portailla, Makuseikkailusta, Puistoelokuvapiknikistä ja Rullaluisteludiscosta. Oulu kylässä -festivaali keräsi Mannerheiminpuistoon kymmeniä toimijoita ja monipuolista ohjelmaa. Kiitos kaikille järjestäjille, esiintyjille ja kävijöille, jotka teitte näistä päivistä ikimuistoiset. Teidän panoksenne ja mukanaolonne tekevät tapahtumasta erityisen. 💜

Seuraavat Oulun Päivät vietetään 5.–7.9.2025. 📆 Merkitse ajankohta kalenteriin ja liity mukaan juhlimaan Oulun monipuolista kulttuuria ja yhteisöllisyyttä jälleen ensi vuonna! Lämpimät kiitokset ja tervetuloa uudestaan, Oulun kaupungin tapahtumapalvelut.

⭐️⭐️⭐️

Thank you for Oulun Päivät 2024 – see you again next year!✨

Oulun Päivät 2024 brought an incredible festive atmosphere to our city, filled with culture, togetherness, and unique experiences. Over three days, we enjoyed more than a hundred program events, including traditional Drumming and Declarations on the City Hall steps, the Taste Adventure, Park Movie Picnic, and Roller Disco. The Oulu Kylässä Festival gathered dozens of participants and diverse activities in Mannerheim Park. Thank you to all organizers, performers, and visitors who made these days unforgettable. Your contribution and involvement are what make this event truly special. 💜

The next Oulun Päivät will take place on September 5–7, 2025. 📆 Mark your calendar and join us once again to celebrate Oulu’s rich culture and vibrant community!

Warm thanks, and see you next year!
City of Oulu Event Services

Oulun Päivien kiitoskahvit järjestettiin eilen Valveen kahvilassa kaikille Oulun Päivien järjestelyissä mukana olleille ...
10/09/2024

Oulun Päivien kiitoskahvit järjestettiin eilen Valveen kahvilassa kaikille Oulun Päivien järjestelyissä mukana olleille toimijoille.☕🧁 Lähes 50 toimijaa pääsi paikan päälle! Tunnelma oli lämmin ja hyviä keskusteluja päästiin käymään.

Iso kiitos vielä kerran kaikille Oulun Päivien tekijöille! Olette mahtavia!🎉

Oulun Päivät seuraavan kerran 5.-7.9.2025 💙 Nähdään silloin!

Lämmin kiitos kaikille Oulun Päivien ja Oulu kylässä -festivaalin kävijöille ja tekijöille tästä vuodesta! 💙Millaiset Ou...
09/09/2024

Lämmin kiitos kaikille Oulun Päivien ja Oulu kylässä -festivaalin kävijöille ja tekijöille tästä vuodesta! 💙

Millaiset Oulun Päivät sinä haluaisit syksyllä 2025? Auta Oulun Päivien tiimiä kehittämään Oulun Päiviä ja Oulu kylässä -festivaalia! Vastaa kävijäkyselyyn 9.-16.9.2024 ja vaikuta ensi vuoden suunnitteluun.

Otamme kaikki ruusut, risut ja kehitysehdotukset ilolla vastaan! 🌵🌹 💡

Kävijäkyselyyn pääset suoraan linkistä 👉 https://zef.fi/s/2ptb592x/

Voit myös jättää terveisesi kommentteihin! 👇

Kiitos kun osallistuit Oulun Päiville 6.-8.9.2024. Vastaamalla tähän kyselyyn autat Oulun Päivien tiimiä kehittämään tapahtumaa oikeaan suuntaan. Thank you for participating in Oulu Days 6-8 SEPT, 2024. By answering this survey, you can help Oulu Days' team develop the event in a better dire...

08/09/2024

KIITOS! 💙 Oulun Päivät on tämän vuoden osalta ohi. Festivaali loi juhlahumua ja elämyksiä ympäri Oulua lukuisten tapahtumien merkeissä. Aurinkoinen sää helli tapahtumavieraita koko viikonlopun ajan 🌞 Oulun Päivien tapahtumia oli järjestämässä yli 70 toimijaa ja heidän kauttaan sadoittain oululaisia. Iso KIITOS teille kaikille aivan mahtavasta ohjelmasta! 💙 Oulun Päivien ohjelmaa ja viestintää koordinoi Oulun kaupungin tapahtumapalvelut.

📅Oulun Päivät järjestetään seuraavan kerran 5.-7.9.2025🎉

Nähdään silloin!👋

Onnea Oulun nuorin ja vanhin! 💐Oulun nuorin syntyi viime yönä Savelan perheeseen. Oulun kaupunki muisti perhettä kukin j...
08/09/2024

Onnea Oulun nuorin ja vanhin! 💐

Oulun nuorin syntyi viime yönä Savelan perheeseen. Oulun kaupunki muisti perhettä kukin ja kirjalla ja Oulu-seura antoi kaupungin vaakunalla koristellun kummilusikan. Sanomalehti Kaleva oli myös perinteen mukaisesti onnittelemassa ja ja toi lahjan perheelle.

Oulun vanhin on tänään 106-vuotias. Oulun vanhinta asukasta muistettiin kukkalähetyksellä omaisten toiveiden mukaisesti.

Oulun päiviä on vietetty vuodesta 1962 lähtien. Siitä lähtien tapahtuman yhteydessä on nimetty nuorin ja vanhin oululainen.

Lue koko juttu Kalevasta! Juttu tilaajille⭐


Siinä hän nyt on, kaunis pieni tyttölapsi, joka nukkuu rauhallisesti välillä vähän oiristellen, vaikka ympärillä on ryhmä vilkkaasti pulisevia ja kyseleviä ihmisiä.

08/09/2024

Oulun Päivät tarjoaa tapahtumia koko viikonlopun ajan 6.–8.9.! 🎉

Ohjelmassa on yli 100 tapahtumaa, joista suurin osa on maksuttomia! Tapahtumat levittäytyvät keskustasta kaupunginosiin.

Tänään viikon lopetuspäivänä sunnuntaina ohjelmassa on esimerkiksi rahojen arviointia taidekahvila Kaaressa, huimapäille köysilaskeutumista Intiön vesitornilta ja paljon muuta! 💰 🧗‍♀️

Katso koko ohjelma ➡️ www.ouka.fi/oulun-paivat/ohjelma

Nähdään Oulun Päivillä!💙

Tunnelmia Oulun Päivien toisesta päivästä. Oulun Päivien lauantai on oululaisten oma juhlapäivä, koska silloin vietetään...
07/09/2024

Tunnelmia Oulun Päivien toisesta päivästä. Oulun Päivien lauantai on oululaisten oma juhlapäivä, koska silloin vietetään vuosittain Oulun Päivää. 💙

Väkeä ja tapahtumia on riittänyt taas koko aurinkoiselle päivälle! Oulun Päivien virallinen aloitus, Rumputukset ja julistukset, koettiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kaupungintalon portailla. Tilaisuudessa puheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo J. Husso. Erilaiset retket veivät oululaisia Koiteliin, ja Eco Picnillä tehtiin ihastuttavia palmikkomattoja sekä hävikkikukista kukkaseppeleitä. "Lapikkaat kattoon ja ranttaliksi" sekä "Katkun stailiin: Muuvit ja Lookit" -tapahtumat tanssittivat oululaisia Valkean kesäkadulla. Kaukovainion Elokarnevaalit, Koskelan Pihatapahtuma, Raksila 100 vuotta -tapahtuma ja Pöllöboogie ilahduttivat oululaisia ympäri kaupungin, erityisesti perheen pienimpiä. Pomppulinnat, kaupunkijunat, taikurit, lasten musiikkiyhtyeiden esiintymiset, ponit ja myyjäisten loivat juhlatunnelmaa. Poneja nähtiin myös Rotuaarilla! Lisäksi Merimiehenkotimuseolla on avoimet ovet. Näyttelyyn on tervetulleita koirat ja heidän lempikeppinsä! Keppejä kerätään näyttelyseinälle.

Oulun Päivien toinen päivä on pitkälti takana, m***a muutamiin tapahtumiin ehtii vielä tänään. Esimerkiksi Uleå Block Party jatkuu Kulttuuritalo Valveen ympäristössä, Vesalan Venetsialaisia vietetään Ylikiimingissä, ja Oulu Bat Night järjestetään Hietasaaressa.

Huomiselle riittää myös ohjelmaa! Katso ja tutustu osoitteessa www.ouka.fi/oulunpaivat.

Nähdään tapahtumissa! 👋

Kiitos Mun Oulu jutusta! 🤩
07/09/2024

Kiitos Mun Oulu jutusta! 🤩

Happy Day of Oulu! 💙  The Day of Oulu is held annually on the Saturday of the Oulu Days weekend, which is today, Septemb...
07/09/2024

Happy Day of Oulu! 💙

The Day of Oulu is held annually on the Saturday of the Oulu Days weekend, which is today, September 7, 2024. The Saturday of the Oulu Days is always the first Saturday of September. On the Day of Oulu, the city will put out flags in certain locations. 🇫🇮

The Oulu Days are officially launched with banging drums on the Day of Oulu. Come see the drums and declarations today at the City Hall at 12.00. The Oulu City Council’s spokesperson Jarmo Husso will hold a speech. 🎤 🥁

See you at the City Hall and at the numerous events! 👋

See the entire festival programming at ouka.fi/en/oulu-days 🤩

Hyvää Oulun Päivää! 💙Oulun Päivää vietetään vuosittain Oulun Päivien tapahtumaviikonlopun lauantaina, eli tänään 7.9.202...
07/09/2024

Hyvää Oulun Päivää! 💙
Oulun Päivää vietetään vuosittain Oulun Päivien tapahtumaviikonlopun lauantaina, eli tänään 7.9.2024. Oulun Päivien lauantai määräytyy aina syyskuun ensimmäisen lauantain mukaan. Oulun Päivänä kaupunki liputtaa valituissa kohteissa 🇫🇮

Oulun Päivät rummutetaan ja julistetaan virallisesti alkuun myös Oulun Päivänä. Tule seuraamaan Rumputuksia ja julistuksia tänään kaupungintalon portaille klo 12. Oulun Päivien puheen pitää Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husso. 🥁 🎤

Nähdään kaupungintalolla ja lukuisissa tapahtumissa! 👋

Koko festivaaliohjelman löydät osoitteesta ouka.fi/oulunpaivat 🤩✨

07/09/2024

Oulun Päivät tarjoaa tapahtumia koko viikonlopun ajan 6.–8.9.!🎉

Ohjelmassa on yli 100 tapahtumaa, joista suurin osa on maksuttomia! Tapahtumat levittäytyvät keskustasta kaupunginosiin. Tänään lauantaina ohjelmassa on esimerkiksi taikurikursseja 9-16 –vuotiaille, poneja rotuaarilla ja paljon muuta!✨🏇

Katso koko ohjelma www.ouka.fi/oulun-paivat/ohjelma

Nähdään Oulun Päivillä!💙

Tunnelmia Oulun Päivien ensimmäisestä päivästä! 💙😍Oulu kylässä -festivaali ilahdutti uusia asukkaita Mannerheiminpuistos...
06/09/2024

Tunnelmia Oulun Päivien ensimmäisestä päivästä! 💙😍

Oulu kylässä -festivaali ilahdutti uusia asukkaita Mannerheiminpuistossa, ulkoilmapakopeli sai ihmiset liikkeelle heti alkumetreiltä lähtien, Machu Picchu -yhtyeen konsertti veti Valvesalin täyteen ja Cupo Arctico rentoutti ohikulkijoita rytmeillään. Pikitalkissa juteltiin deittailusta Oulun kaupungin teatterilla, 100-vuotiaan Kolmiotalon tarina kiinnosti yleisöä ja Kauppatorilla sekä Kauppahallissa alkoivat syysmarkkinat. Ihanaa menoa ja meininkiä 🤩 Ja se vielä jatkuu tänään 🎉

Oulun Päivillä on huomenna ohjelmaa runsaasti! Koko ohjelman löydät osoitteesta www.ouka.fi/oulunpaivat

Nähdään tapahtumissa! 👋

Oulu kylässä -festivaali on tämän vuoden osalta ohi. Lämmin kiitos kaikille kävijöille ja tekijöille, teitä oli todella ...
06/09/2024

Oulu kylässä -festivaali on tämän vuoden osalta ohi. Lämmin kiitos kaikille kävijöille ja tekijöille, teitä oli todella paljon! 💙

Tapahtumassa oli tarjolla lukuisia esittelypisteitä, juotiin kahvit kaupunginjohtajan kanssa, nautittiin musiikin rytmeistä ja avattiin peruskoulujen 50-vuotisjuhlavuosi.

Ensi vuonna nähdään taas! 👋

▪️ ▪️ ▪️

Welcome to Oulu festival has come to an end for this year. A warm thank you to all the visitors and organizers — there were so many of you! 💙

The event featured numerous exhibition points, we had coffee with the mayor, enjoyed the rhythms of music, and celebrated the start of primary schools' 50th anniversary year.

See you again next year! 👋

06/09/2024

Oulun Päivät tarjoaa tapahtumia koko viikonlopun ajan 6.–8.9.! 🎉

Ohjelmassa on yli 100 tapahtumaa, joista suurin osa on maksuttomia! Tapahtumat levittäytyvät keskustasta kaupunginosiin. Tänään perjantaina ohjelmassa on esimerkiksi bussikierros Oulun uusille alueille, kalatien avoimet ovet, porrasnousuja Heinäpäässä sekä huimasti muita tapahtumia.🚌🐟🏋️

Katso koko ohjelma ➡️ www.ouka.fi/oulun-paivat/ohjelma

Nähdään Oulun Päivillä!💙

Oulun Päivillä tapahtuu paljon keskustassa tulevana viikonloppuna 6.–8.9.! Katso vinkit! 👇PE 6.9.📚 klo 13–15 Svenska Pri...
05/09/2024

Oulun Päivillä tapahtuu paljon keskustassa tulevana viikonloppuna 6.–8.9.! Katso vinkit! 👇

PE 6.9.

📚 klo 13–15 Svenska Privatskolan i Uleåborg -esittelytilaisuus. Luckan, Sepänkatu 9.
🏛️ klo 15–17 100-vuotiaan Kolmiotalon tarina. Tule kuulemaan Kolmiotalon historiasta ja 1920-luvun Oulusta Valveelle.
🏫 klo 16–17 Talot kertovat - Heinätorin koulu. Kuulet koulun historiasta ja näet rakennuksen sisätiloja. Torikatu 45.
🌹 klo 16–19 PikiTalk: Miksi kukaan ei kelpaa minulle? – Punaisten ruusujen ilta Oulun teatterilla.

LA 7.9.

🐴 klo 10–13 Hevoset tutuiksi Rotuaarilla. Paikalla ratsastajanuoria ja pieniä poneja.
🥁 klo 12–12.30 Rumputukset ja julistukset kaupungintalon portailla sekä Oulun Päivien puhe
🇬🇷 klo 12–13 Kreikka esillä Rotuaarilla. Tapahtumassa esiintymässä Koutoki-yhtye ja Nefeli-tanssiryhmä.
🎥 klo 12–14 Elokuvia Oulusta Kulttuuritalo Valveella
🎶 klo 13–15 Katse Nicaraguaan! -tapahtuma Oulun kirjallisuuden talossa.
🗺️ klo 13–16 Oulurastit. Normaalit kortteliradat ja "kulttuurirata". Lähdöt Raatin liikuntakeskuksesta.
🌸 klo 13–16 Eco Picnic Oulu-kirjainten vieressä. Tule tekemään palmikkomattoa tai kukkaseppele hävikkikukista. Pientä piknik-evästä hävikistä.
👑 klo 14–16 Luento oululaissyntyisestä prinsessa Ebbasta. Sepänkatu 9.
🎉 klo 15–21 Uleå Block Party Kulttuuritalo Valveen ja sen lähiympäristössä.
💃 klo 16–19 Katkun stailiin: Muuvit ja Lookit Valkean kesäkadulla. Ohjelmassa tanssiworkshop ja DJ.

SU 8.9.

🕺 klo 13–14 Indian Classical Dance and Workshop at Kulttuuritalo Valve.
🕰️ klo 14–17 Esittely- ja keskustelutilaisuus: Oulun pommitukset talvi- ja jatkosotien aikana. Sepänkatu 9.

PE-SU 6.–8.9. (Tarkista ajat❗)

🛍️ Kauppahallin Syysmarkkinat. PE klo 8–18, LA klo 8-16, SU klo 10–16.
🍽️ Makuseikkailu Oulun keskustan ravintoloissa. PE-LA klo 11–22.
⚓ Merimiehenkotimuseon avoimet ovet ja laivakoiran keppinäyttely. Koirat voivat tuoda lempikeppinsä näytille. Ohjelmassa mm. solmutyöpaja ja tervafilmien esitykset. LA-SU klo 10–17.
💰 Rahojen arviointitilaisuus Oulun taidemuseon taidekahvila Kaaressa. LA-SU klo 11–16.
🎨 Konstrundan - avoimet ateljeet 2024 ympäri kaupunkia. LA-SU klo 11–17.

Katso tarkemmat ohjelmatiedot ja koko ohjelma: www.ouka.fi/oulun-paivat/ohjelma

Ohjelmamuutokset mahdollisia!

Osoite

ToriKatu 10
Oulu
90100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Oulun Päivät :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Oulun Päivät :lle:

Videot

Jaa