✨LUUKKU 24 ✨
HYVÄÄ JOULUA 🥰
✨ LUUKKU 23 | ESITTELYSSÄ OPERAATIO RUOKAKASSI ✨
Joulu on yhdessäolon ja jakamisen aikaa, mutta kaikille se ei ole itsestäänselvyys. Siksi haluamme tänään nostaa esiin yhden Logomon tärkeimmistä kumppaneista: Operaatio Ruokakassin. ❤️
Operaatio Ruokakassi ry on turkulainen avustusjärjestö, joka on vuodesta 2008 lähtien toiminut suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Heidän tehtävänään on hankkia ja toimittaa ruokaa vähävaraisille ihmisille yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Joulu on Operaatio Ruokakassin kiireisintä aikaa. Tänä vuonna järjestetään jo 27. vähävaraisille suunnattu joulujuhla, ja meillä Logomossa on ollut ilo tarjota tilat ja tarjoilut tälle tärkeälle tapahtumalle jo useamman vuoden. Joulujuhla järjestetään tänään, maanantaina 23.12.2024, ja se tuo toivoa ja lämpöä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. 🎄✨
Mutta apua tarvitaan ympäri vuoden. Jokainen lahjoitus ja kädenojennus tekee eron. Sinäkin voit olla osa tätä työtä – pienikin apu voi merkitä toiselle paljon.
Kiitos arvokkaasta työstänne Operaatio Ruokakassi ❤
@operaatioruokakassi
✨ LUUKKU 22 | TEATRON AFTERIT VUONNA 2025 ✨
Keväällä luvassa taas ilmaisia elämyksiä Teatron Aftereilla! 😎🥳
Kevätkaudella jatkuu keskiviikkojen after work jazz -sarja, joka tarjoilee kerran kuussa pääsymaksuttoman jazz-iltapäivän elävän musiikin parissa. Jazz City Turun laatimassa ohjelmassa kuullaan sielukkaan jazzin sävyjä niin nuorten nousevien kykyjen kuin pitkän linjan huippumuusikoiden tarjoilemana.
Tämän lisäksi luvassa stand uppia, chill&paintia ja paljon muuta nautittavaksi työpäivän painikkeeksi!
Tervetuloa Teatron Aftereille!
@teatroturku
#logomo #logomoturku #teatro #teatroturku
✨LUUKKU 21 | MENOVINKIT KEVÄÄLLE 2025! ✨
🎉✨ Kevät 2025 Logomossa on täynnä elämyksiä! ✨🎉
Tammikuun toisesta viikosta lähtien Logomo tarjoaa huikeita kokemuksia joka viikko! 🎭🎤 Näe Suomen eturivin artisteja, naura stand up -illassa, nauti taitavista muusikoista ja ihastele balettiesityksiä – unohtamatta huippuvieraita maailmalta! 🌍💃
🔥 Lisäksi luvassa hikeä ja jännitystä – olipa kyseessä sykettä nostavat esitykset tai urheiluhenkeä tihkuvat hetket, meillä koet sen kaiken! 💪🎉
📅 Tapahtumakalenterimme täydentyy jatkuvasti, joten pysy kuulolla ja varmista paikkasi kevään elämyksissä. Logomossa ja Teatrossa nähdään! ❤️
👉 Katso lisää: logomo.fi/tapahtumakalenteri
#logomo #logomoturku #tapahtumaturku #eventsturku #keikatturku #nähdäänlogomossa
✨LUUKKU 19 | KURKISTUS KULISSEIHIN! ✨
Esittelyssä Logomon toimitilat: Byrå ja Konttori 🤩 Tervetuloa mukaan inspiroivaan yhteisöön!
Logomo on luovan talouden keskus, jossa viihtyisyys, yhteisöllisyys ja luovuus yhdistyvät uusimpaan tekniikkaan ja parhaimpiin toimitilaratkaisuihin Logomo Byråssa ja Logomo Konttorissa. Logomon toimitiloissa työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä noin 80 yrityksessä! 🤯
Logomon toimistot ovat inspiroiva sekoitus vanhoja konepajan rakenteita ja modernia toimistorakentamista. Toimitilat on keskitetty talon päätyihin – sataman puolella Konttori ja toisessa päässä Byrå. Molemmista löytyy erikokoisia toimistoja nopiksi kutsutuista pientoimistoista aina suuriin kaksikerroksisiin tiloihin. Talossa on siis tiloja kaikenkokoisille toimijoille yksityisyrittäjistä pörssiyhtiöihin. Toimitilat ovat erityisen suosittuja turkulaisten yritysten keskuudessa! 🥰
Logomon vuokralaisille on lukuisia yhteisiä palveluja kuten erilaiset hyvinvointipalvelut, ravintolapalvelut sekä neuvottelutilat unohtamatta saunatiloja. Yritysten varattavissa on kokoustilat ja tapahtumasalit, leffateatteri ja aitiot. Lisäksi yrityksillä on mahdollisuus osallistua talon sisäisiin tapahtumiin ja Logomon muuhun tapahtumatarjontaan. 🍿
#logomo #logomoturku #logomobyrå #logomokonttori #eventsturku #tapahtumatturku #toimitilat #toimistot #tapahtumatilatturku
✨LUUKKU 18 | PIKA-ARVONTA!✨
TEATRON KEIKKAKEVÄT ON TÄYNNÄ UPEITA ARTISTEJA! 🔥
Kevät 2025 on Logomon Teatrossa aivan järisyttävän kova täynnä mahtavia artisteja! 🥳
Luvassa musanautintoja ja elämyksiä moneen eri makuun.
Mutta, ennen ensi vuotta nautimme vielä Teatrossa mm. Einin ja The 69 Eyesin keikoista 😎
Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa liput kahdelle The 69 Eyesin perjantain 20.12. keikalle ✨
Näin osallistut arvontaan:
1. Seuraa @teatroturkua Instagramissa tai Facebookissa
2. Tykkää tästä julkaisusta
3. Tägää kaveri, jonka kanssa lähtisit vuoden viimeiselle keikalle! 🥰
Ps. Jokainen kommentti on uusi arpa!
HUOM! Arvonta suoritetaan jo torstaina 19.12. klo 10, joten älä aikaile osallistumisen kanssa.
Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti Logomon viralliselta tililtä. Meta ei ole mukana arvonnassa.
Onnea arvontaan! 😊
Teatrossa nautitaan joulutaukoa ajalla 22.12.2024 - 7.1.2025.
#logomoturku #logomo #teatroturku #teatro #eatturku #tapahtumatturku #eventsturku
🔥MOVE·5D ylpeänä esittää: VARES 5D -Rikollisen hyvä illallinen! 🔥
Hyppää Vareksen maailmaan – elämyksellinen illallinen MOVE·5D:ssa! 🍽️🔍
Yksityisetsivä Jussi Vares tunnetaan miehenä, jolle sattuu ja tapahtuu. Logomon MOVE·5D -tapahtumatilassa sukellat syvälle Vareksen vaarallisiin kohtaamisiin, värikkäisiin pahiksiin ja yllätysvalmiisiin daameihin, jotka kaikki heräävät eloon osana ainutlaatuista illalliselämystä.
✨ Mikä on MOVE·5D immersiivinen illallinen? ✨
Se on paljon enemmän kuin hyvä illallinen. Tämä kokemus yhdistää herkullisen ruoan, vaikuttavat näyttelijäsuoritukset ja tunnelman, joka vie sinut suoraan Vareksen dekkarimaailmaan.
🍴 Illan menu:
Tarjolla on Jussin tuunattuja lempiruokia ja Turun alamaailman legendojen inspiroimia spesiaaleja – kaikki normaalien ruokajuomien kera. Jokainen annos tukee tarinaa ja nostaa illan makuelämyksen uudelle tasolle.
💡 Tätä ei kannata missata!
MOVE·5D:ssa arki unohtuu, kun pääset osaksi tarinaa, jossa jokainen aisti pääsee oikeuksiinsa. Tule mukaan kokemaan tämä poikkeuksellinen ilta, jossa mikään ei ole ihan sitä, miltä näyttää.
📅 Varaa paikkasi nyt!
Tämä on illallinen, jota et unohda. Tervetuloa mukaan!
Lue lisää ja varaa pöytä👉 https://logomo.fi/move5d/vares
✨ LUUKKU 15 | KURKISTUS KULISSEIHIN ✨
Henskuhaastattelu! 🎤
Vaikka tapahtumailloissamme vilisee paljon Logomon työasuihin pukeutunutta väkeä, vakituiseen porukkaamme kuuluu vain noin 30 huipputyyppiä. Tiimimme jakautuu keittiön, salin, tuotannon sekä myynnin & markkinoinnin osastoihin – kaikki omaa alansa mestareita! 💪
Hauska fakta: Yksi meistä on ollut mukana alusta asti – siis Logomon nykyisen historian alusta. Ei sentään VR:n konepajavuosilta 😆
#logomo #logomoturku #suomenupeintapahtumatalo #tapahtumataloturku #eventsturku #logomonjengi
✨LUUKKU 16 | MENOVINKKI! ✨
Turku Turbulence saapuu taas Logomoon! 🔥🙌
Kiinnitä turvavyösi, sillä luvassa on turbulenssia! 😎
Suomen ensimmäinen CrossFit-lisensoitu joukkuekilpailu Turku Turbulence valtaa Logomon myrskyn lailla lauantaina 1.2.2025. Turbulence tuo yhteen yli 300 urheilijaa ympäri Suomen ylittämään itsensä ja luomaan ennennäkemättömän energisen tunnelman.
Luvassa on hikisiä suorituksia, käsin kosketeltavaa jännitystä ja raikuvia kannustushuutoja. Tunnelmasta pitävät huolen DJ PikkuMiska sekä lyömätön juontajakaksikko Totti Brunila ja Teemu Suomalainen, jotka takaavat viihdyttävän kisapäivän.
🏋️Tule mukaan kokemaan vauhdikas Turku Turbulence – tätä et halua missata! 🏋️♀️
Lue lisää👉
www. https://logomo.fi/tapahtuma/turku-turbulence-crossfit-lisensoitu-joukkuekilpailu ✨
✨LUUKKU 14 | VIHDOINKIN! ✨
📣 Huomio, Helsingin suunnan junamatkustajat!
Huomisesta sunnuntaista 15.12. alkaen Helsingin suunnasta palaavat junat pysähtyvät Logomon edustalla. 🚉
Jatkossa pääset siis suoraan junalla keikalle Logomoon – kätevää, eikö vain? 🎶✨
Logomossa toimii myös tilapäisesti junaliikenteen asemapalvelut. Junaraiteille kulku tapahtuu Logomon sillan kautta.
Tervetuloa junamatkustajat Logomoon! 🙌
#logomoturku #visitturku #logomo #tapahtumatturku #vr #junatturku
✨LUUKKU 13 | JOULULAHJAVINKIT! ✨
🎁 Paras joululahja on elämyslahja! 💝
Me Logomossa uskomme, että unohtumattomat kokemukset ovat parasta, mitä lahjapaketti voi kätkeä sisäänsä. Onko lahjansaaja musiikin, teatterin, stand-upin tai muiden kulttuurielämysten ystävä? Meiltä löydät lahjakortin, joka ilahduttaa varmasti. 💃🎶✨
👉 Kurkkaa lahjakorttikauppaamme:
lahjakortti.logomo.fi
Tai hanki lahjakortti Logomon tapahtumiin @lippu.fi:n kautta – helppoa ja nopeaa! 🎟️
Anna tänä jouluna lahjaksi hetkiä, joita muistellaan pitkään. ❤️
#logomo #logomoturku #tapahtumatturku #keikatturku #elämyslahja #joululahjat2024 #lippupiste #lahjakortti
✨LUUKKU 12 | HUIPPUTARJOUS ENSI VUODEN KEIKOILLE! ✨
Koe Logomon tapahtumat aitiopaikalta – nyt ainutlaatuinen tarjous! 😎🥂
Haluaisitko tehdä asiakastilaisuudesta, pikkujouluista tai illanvietosta ikimuistoisen elämyksen? Logomon aitiot tarjoavat täydellisen yhdistelmän tunnelmaa, mukavuutta ja parhaita näkymiä Logomo-salin lavalle – suoraan tapahtumien keskipisteeseen!
🎟 Erikoistarjous: Tammi-helmikuun tapahtumiin kaikki aitiot –50 % normaalihinnoista! (Pääsyliput myydään erikseen.)
🍴 Aitioihin voit tilata myös tarjoilut juuri toiveidesi mukaan.
🎉 Valitse useista aitiovaihtoehdoista ja tee tapahtumailtasi erityinen!
Varaa omasi nyt ja koe Logomo aitiopaikalta!
👉 Lisätietoja ja varaukset: https://logomo.fi/aitiot
#logomo #logomoturku #tapahtumatturku #aitiotturku